TRANSLATE

perjantai 13. marraskuuta 2015

Jolla-pomo lähti tekemään taidetta sokeille

DIGITODAY TYÖ JA URA

 – "aikani oli lopussa"

Marc Dillon toimii neuvonantajana Unseen art -projektissa, joka tekee taideteoksista 3d-tulostettavia malleja.
Henrik Kärkkäinen

Jollan entinen toimitusjohtaja ja perustajiin kuulunut Marc Dillon konsultoi nykyään Unseen art -projektia, jonka tarkoitus on tuoda klassikkotaideteoksia sokeiden ulottuville 3d-tulostamisen keinoin.
Projekti kerää varoja tulostettavien 3d-mallien luomiseen taideteoksista. Valmiit mallit pannaan jakoon ilmaiseksi.
– Ajatus on, että sokeat voivat nauttia taiteesta koskettelemalla sitä, Dillon selittää.
Unseen art aloittaa joukkorahoituskampanjan huomenna torstaina. Dillon toimii projektin neuvonantajana.
Entinen Jolla-pomo sanoo lähteneensä mukaan projektiin nähdäkseen "voinko joukkorahoittaa toiminnan, joka palvelee tarpeessa olevaa yhteisöä ja tuottaa hyvää". Hän karttaa kuitenkin sanaa hyväntekeväisyys.
Projekti on voittoa tavoittelematon, vaikka joillekin osallistujille maksetaan pieniä korvauksia. Dillonin mukaan kuitenkaan "varsinaisesta palkasta ei voi puhua".
Projekti toimii tällä hetkellä Reaktor Venturesin alla olevassa Adv/Clb (Adventure Club) -hankkeessa. Dillonin mukaan Unseen art saatetaan kaupallistaa myöhemmin.
Unseen artin ohella Dillon toimii neuvonantajana startup-yrityksiä valmentavassa InvestorEyessa. Tämäkään ei ole kuitenkaan varsinainen työpaikka.
– Tarkkaan ottaen minulla ei taida olla tällä hetkellä päivätyötä, Dillon naurahtaa.
Dillonin mukaan hänen lähtöönsä Jollasta ei liity draamaa.
– Olin työskennellyt mobiilibisneksessä 25 vuotta. Halusin todistaa itselleni vielä kerran, että pystyn perustamaan firman ja luomaan tuotteen (Jolla-puhelimen ja Sailfishin). Aikani Jollalla oli sen jälkeen lopussa ja oli aika tehdä jotain muuta, Dillon toteaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Palaamme asiaan ja julkaisemme komenttisi.