TRANSLATE

torstai 23. toukokuuta 2013

Saksalainen ohjelmistojätti palkkaa autisteja


22.05.2013  

Ohjelmistoyhtiö etsii autisteja – haluaa palkata 650 lähivuosina


Ohjelmistoyhtiö SAP valmistautuu palkkaamaan lisää autisteja. 
Yhtiön tavoite on, että vuonna 2020 yhtiön 65 000 hengen työvoimasta noin prosentti on autisteja. SAP:n rekrytointilinjauksesta kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Autismilla viitataan useimmiten joukkoon laaja-alaisia kehityshäiriöitä. Yksi tunnetuimmista on Aspergerin oireyhtymä.

Suomalaisen Autismi- ja aspergerliiton  mukaan autistisilla henkilöillä aistien välittämä tieto ja sen tulkinta on yksilöllistä ja poikkeaa huomattavasti tavallisesta. Liiton mukaan autistinen henkilö voi esimerkiksi viestiä itseään erikoisesti sekä ajatella, ymmärtää ja mieltää asioita eri tavalla kuin muut.

BBC:n mukaan noin prosentilla koko maailman väestöstä on jonkinasteinen autistinen kehityshäiriö. SAP:n johtaja Luisa Delgado perustelee rekrytointilinjausta sillä, että yhtiössä uskotaan "innovaatioiden syntyvän reunoilla". 

– Voimme valmistautua kohtaamaan kuluvan vuosisadan haasteet vain palkkaamalla ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla ja synnyttävät innovaatioita, Delgado sanoo BBC:lle.
Lähde:
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
http://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=20137289

1 kommentti:

  1. Laura Jauholan ja Kaija Miettisen tutkimuksessa Selvitys Ammatillisesta Erityisopetuksesta (OPH:n Raportit ja selvitykset 2012:7) todettiin, että varautuminen tutkinnon suorittamiseen osissa on erityisopetuksen näkökulmasta yleisissä ammattioppilaitoksissa selkeästi puutteellista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Palaamme asiaan ja julkaisemme komenttisi.