Professori kritisoi hallitusohjelmaa: "Digiloikassa ei ole mitään uutta"
Hallitusohjelmassa tyydytään vanhan toistamiseen sen sijaan, että siinä ehdotettaisiin uudenlaisia asioita, sanoo Itä-Suomen yliopiston informaatio- ja julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen.
Usean suomalaisyliopiston opetushallinnon palveluita siirretään tänä vuonna Tiedon tajoamassa pilvessä toimiviksi. Tämän uskotaan pienentävän kustannuksia ja helpottavan ruuhkapiikeissä.
Älypuhelinmarkkinoilla muutokset tapahtuvat hitaasti, ja haastajien on vaikeata tunkeutua hätyyttämään kestosuosikkeja. Huaweilla tuntuu kuitenkin olevan puhti päällä.
Uudet tunnistus- ja varmennusohjelmistot siivittävät pilviohjelmistojen markkinat lähes 36 prosentin kasvuun vuoteen 2020 mennessä. Kasvua syntyy myös yhä yleistyvistä pilven tilattavista palvelumalleista.
Masentavaa Microsoftille: väärät Windowsit kisaavat keskenään
Microsoft iloitsee siitä, että vajaassa puolessa vuodessa Windows 10 on aktivoitu yli 200 miljoonaan laitteeseen. Tällä menolla se ohittaa suosiossa muinaisen Windows XP:n hyvinkin pian.
Älykäs jääkaappi liian ruma koteihin? Ihmiset nauravat ja osoittavat sormella
Samsungin neliovinen teknoihme on kodin viihdekeskus, joka ruokasi säilömisen ohella pitää sinut viihdytettynä. Vaikka sisältö olisikin puhdasta kultaa, monille se on se ulkonäkö mikä ratkaisee.
Omassa rinnassaan sydämentahdistimen hakkeroinut: "en pelkää etämurhaajaa vaan bugeja"
Turvallisuustutkijat eivät halua pelotella laitteiden vaaroilla vaan osoittaa, että hakkerit ja tietoturvayhteisön jäsenet voivat pelastaa henkiä tekemällään työllä.
Alankomaat vastustaa takaovien avaamista viranomaisille – tuki salausta 500 000 eurolla
Edustajainhuone kysyi maan hallinnon kantaa salaukseen Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Yhdysvalloissa hallinto on vaatinut jo ennen iskuja salaukseen takaovien tekemistä viranomaisille ja Britannia on säätämässä salauksen käyttöä vaikeuttavan lain.
Facebook kaatui tahallaan: Android-sovelluksen bugi testasi käyttäjien uskollisuutta
Facebook on saanut kritiikkiä käyttäjätutkimustensa eettisyydestä aiemminkin. Uusimman kohun mukaan palvelu on kaatunut tahallaan, jotta nähtäisiin, kuinka käyttäjät reagoivat.
Samsungin uusi jääkaappi kuvaa käyttäjän ruoat, ilmoittaa alennuksista ja toistaa musiikkia
Family Hub -nimisestä jääkaapista löytyy 21,5-tuumainen teräväpiirtonäyttö, joka kykenee esittämään muun muassa laitteen sisältä löytyvien kameroiden tuottamaa kuvaa. Näytön avulla voi myös selata internetiä tai siihen voi jättää elektronisia viestejä.
Lenovo julkisti erittäin ohuen Windows 10 -pöytäkoneen
Erityisesti yrityskäyttöön räätälöidyn ThinkCentre X1:n alumiinipinta tekee siitä jopa viisi kertaa kestävämmän kuin tavallinen muovikuori. Laitteen paksuus on 11 millimetriä.
IPhone 7 Plus:in ominaisuudet vuotivat julki – onko tämä puhelin odotusten arvoinen?
Kiinalainen MyDrivers-sivusto on vuotanut tulevasta puhelinmallista tietoja, mutta ne ovat vielä epätarkkoja. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että puhelimen tallennustila kasvaa nykyisen iPhone 6s Plussan 128 gigatavun enimmäistilasta 256 gigatavuun.
Uusi kiristysohjelma hyökkää Windowsiin, Maciin sekä Linuxiin
Ransom32 hyödyntää NW.js-alustan päällä ajettavaa Node.js-ajoympäristöä tunkeutuakseen kohdekoneelle. Windowsiin, OS X:ään sekä Linuxiin iskevä Ransom32 muistuttaa hiukan toista ilkeää kiristysohjelmaa, Cryptolockeria.
Tarvitsetko 4K-television? Tässä lista ensimmäisistä ultra hd -elokuvista Blu-raylla
Entistä suuremman resoluution lisäksi elokuvat tukevat hdr-tekniikkaa, ja osa julkaistavista elokuvista osaa hyödyntää myös Dolby Atmos -ääniteknologiaa.
Hybridi-tv tuo Yle Areenan ja Sanoman Nelonen Median Ruutu -palvelun television ruudulle yhdellä kaukosäätimellä. Näin tv:llä voi katsella televisio-ohjelmien lisäksi myös televisiokanavien nettipalveluita.
Huonolla verkkokauppa-arvostelulla on yllättävä vaikutus - älä tee tätä virhettä
Northwestern-yliopiston yhdessä PowerReviews-yrityksen kanssa tekemässä analyysissä selvisi, että kohtuullisissa määrin saadut huonommat tuotearvostelut itse asiassa auttoivat kasvattamaan tuotteiden myyntiä.
Microsoftin Skypessa ilmeni joulukuussa ongelma, jonka johdosta vastaanotetut pikaviestit näkyivät vastaanottajalle väärässä järjestyksessä. Kyseessä oli kiusallinen ongelma, jonka Microsoft on nyt korjannut.
Hollywood-hakkeri iski: 130 julkkiksen alastonkuvat, biisit ja käsikirjoitukset varastettiin
Uhreina oli muun muassa lukuisia julkkiksia, laulajia, näyttelijöitä, urheilijoita ja käsikirjoittajia. Julkimoita oli yhteensä jopa 130, kertoo New York Times.
Egypti yrittää estää mellakoita pidättämällä Facebook-ryhmien johtajia
Egyptissä viranomaiset pelkäävät vuoden 2011 kansannousun vuosipäivän alla, että levottomuudet voivat puhjeta uudelleen. Mielenosoituksia ja mellakoita pelätään järjestettävän verkkopalvelujen kautta nyt samoin kuin 2011.
20 vuoden kokoelma kasvaa miljardilla verkkosivulla joka viikko
Ammoisina aikoina käytännössä kaikki maailman tieto oli koottuna Aleksandrian kirjastoon. Nyt suuri osa tiedosta on internetissä, ei paperilla. Sitäkin on koottu yhden katon alle jo 20 vuoden ajan.
Windows 10 Mobile sai tukea Acerilta – teki Lumioille kilpailijan
Acer on julkistanut uuden Windows 10 Mobile -järjestelmään perustuvan älypuhelimen, joka on ominaisuuksiltaan lähellä Microsoftin omaa Lumia 950 -mallia.
Tehostusta järjestelmien kilpailutukseen: "Mitä jos Finnair vaatisi kokonaan uusia koneita?"
Asianajaja Pekka Raatikainen toivoo erityisesti julkishallinnon hankintayksiköiltä Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan markkinoiden tarjontaan huolellista tutustumista ja tasapuolista kohtelua.
Tässä ovat vuoden 2015 myydyimmät puhelimet - yksi malli ylivoimainen
Alustavan tuloksen mukaan Nokia omistaisi tarjouksen jälkeen noin 71 prosenttia Alcatel-Lucentin osakkeista täysi laimennusvaikutus huomioiden. Osakevaihtotarjouksen ehtona oli yli 50 prosentin omistusosuuden saavuttaminen.
Kurssilaskun myötä Applen osake näyttää tunnuslukujen valossa jo varsin edulliselta, mutta shorttaajat ovat toista mieltä. Osake on tällä hetkellä Yhdysvaltain S&P 500 -indeksin eniten shortattu osake dollareissa laskettuna.
Alustavan tuloksen mukaan Nokia omistaisi tarjouksen jälkeen noin 71 prosenttia Alcatel-Lucentin osakkeista täysi laimennusvaikutus huomioiden. Osakevaihtotarjouksen ehtona oli yli 50 prosentin omistusosuuden saavuttaminen.
Suomi-Saksa-merikaapeli avasi markkinoita: suomalaisfirmalta uusi palomuuriratkaisu
Puitesopimuksen myötä Cinian nykyiset asiakkaat sekä uuden Suomi-Saksa-merikaapelin asiakkaat voivat hankkia suoraan Cinialta tarvitsemansa tietoturvaratkaisut tai vaihtoehtoisesti ostaa tarvittavan tietoturvan Cinialta kokonaispalveluna.
Google kosii aggressiivisesti Microsoft-käyttäjiä – lupaa maksaa viulut
Yritysasiakkaat ovat useinkin ”merkkiuskollisia” ja pysyttelevät tutuissa ja turvallisissa tuotteissa. Google yrittää houkutella niitä nyt yrityssovellustensa käyttäjiksi houkuttelevalla tarjouksella.
Uusi haavoittuvuus uhkaa - korvaa tämä ohjelmistokirjasto
Kirjastosta on olemassa kaksi pääversiota, alkuperäinen pcre ja uudempi pcre2. Nyt löydetty haavoittuvuus koskee alkuperäistä pääversiota ja sen versiota 8.38 tai vanhempia, huomauttaa Kyberturvallisuuskeskus.
Suuri yleisö tuntee korkeintaan yhden nimen linux-käyttöjärjestelmän takaa, suomalaisen Linus Torvaldsin. Pelkästään yhden miehen varassa linux ei ole levinnyt maailmalla. Yksi tärkeistä taustahahmoista oli viime viikolla kuollut Ian Murdock.
Keski-Suomen SHP - tietojärjestelmäkehityksestä. TVTN TTTN PTTNHakijalle katsotaan eduksi tietokantojen ja integraatioteknologioiden osaaminen, kokemus tietoturvalli...
PAF - following: - 2+ Years of hands on experience in enterprise Java development with HTTP/Web Services, databases, and test frameworks TVTN PTTN - A...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Palaamme asiaan ja julkaisemme komenttisi.