Amerikkalaiskirjailija Jonathan Franzen yhdistää digiajan DDR:ään

HS PÄIVÄN LEHTI
30.12.2015 • Kulttuuri

Amerikkalaiskirjailija Jonathan Franzen yhdistää digiajan DDR:ään
Franzenin romaanin päähenkilö pitää Facebookia ja Twitteriä pelottavampana ilmiönä kuin NSA:n urkintaa. Sellaiseen valvontaan ei edes Stasi pystynyt, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Jukka Petäjä.

NÄKÖKULMA
Jukka Petäjä HELSINGIN SANOMAT
Kirjoittaja on HS:n kulttuuritoimituksen tuottaja.

Ihmistä on vaikea pilkkoa bitteihin. Se näkyy hyvin sukupolvensa johtavan amerikkalaiskirjailijan Jonathan Franzenin uuden Purity-romaanin monin tavoin tyhjentymättömissä ja ristiriitaisissa henkilöissä. He eivät osaa sujahtaa elämään ja todellisuuteen muitta mutkitta, itseään kiusaamatta.

Ehkä rajuimmin romaanin henkilöhahmoista itseään kovistelee pohjattoman kaksijakoinen Andreas Wolf – tietovuotoja Wikileaksin hengessä suoltavan Sunlight Projectin johtohahmo, jonka juuret ovat syvällä totalitaarisessa sosialismissa, entisen DDR:n ideologisesti yhteen muottiin kynnetyssä maaperässä. Ilmianna luokkavihollinen, tietovuoda petturi. Siinä kommunistijohtaja Erich Honeckerinja Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin kuristava ohjenuora.

Monien syvältä käyvien henkilökohtaisten ongelmien lisäksi Andreas Wolf painiskelee myös ammatillisten ristiriitojen kanssa. Hän paljastaa salaisia tietoja, jotta kansalaiset tietäisivät, mitä heiltä pimitetään. Samalla hän kuitenkin tuntee vastenmielisyyttä siitä, että internet on synnyttänyt uljaan uuden ihmislajin, joka käy säälittä luokkavihollisten kimppuun. Uuden ajan totalitarismia on se, että internetin keskenään kilpailevat alustat määrittävät kaikki olemassaolon ehdot.

Boliviassa päämajaansa pitävän Andreas Wolfin mukaan internet – kuten kommunistinen järjestelmä – vannoo kollektiivisuuden nimeen, lupaa palauttaa maailman takaisin kansalle ja vakuuttaa lopettavansa eliitin harjoittaman sorron. Tässä katsannossa internet on massojen ystävä, eliitin vihollinen. Toiminnan oikeuttaa se, että internet antaa kuluttajalle sen, mitä he haluavat. Entisenä DDR:n kansalaisena Andreas Wolf kuitenkin tietää, mikä valta politbyroolla ja digiajan apparatskeilla on. Aika toki muuttuu, mutta politbyroo pitää pintansa ja jakaa ihmiset vallankumouksellisiin ja vastavallankumouksellisiin.

Digieliitti palkitsee sellaiset riskinottajat, jotka tajuavat verkon voiman. Wolfin mukaan totalitarismi näkyy siinä, että tämä eliitti kiistää omat sortomekanisminsa ja syyttää vastustajaa niistä.

Turvallisuuden tunteen tälle eliitille tuottaa nimenomaan järjestelmään kuuluminen. Tuttu ilmiö DDR:ssäkin. Kääntöpuolella lurkkii pelko. Olenko suosittu vai en? Onko minulla seuraajia vai ei? Huomataanko minut? Tässä mielessä Wolf pitää Facebookia ja Twitteriä pelottavampana ilmiönä kuin NSA:n urkintaa. Sellaiseen valvontaan ei edes Stasi pystynyt.

Mutta, mutta. Jonathan Franzenin Purity on romaani.

Se on sepitettä, fiktiota.

Eikö olekin?